26. tammikuuta 2014

Unelmapupuja osa 1

Monien muiden kaniharrastajien tavoin mulla on paljon erilaisia kaneja joista haaveilen ja nyt ajattelin vähän jakaa pupu-unelmiani teille. Tällähetkellä mun on todella vaikea pitää itseni aisoissa uusien kanien hankinan suhteen kun kanilassa on tilaa "ylimääräisille" kaneille joten en voi uskotella itselleni ettei kanilaan mahdu... Lisäksi mä olen muutenkin tosi huono sanomaan ei, jos vastaan tulee ihana kani josta olen haaveillut niin mun on todella vaikea olla ottamaan suloista pitkäkorvaa mukaani, onneksi oon oppinut pikkuhiljaa kieltäytymään paremmin. Vaikka kovasti haaveilen uusista kaneista on mun pakko sanoa että kaikki mun kanit ovat omalla tavallaan erityisiä ja mun unelmakaneja :) Muistuttelen vielä ennenkuin aloitan että kanithan eivät siis ole nyt minkäänlaisessa järjestyksessä, ja vielä lisäksi mulla riittää näitä unelmapupuja niin paljon että tuun todennäköisesti tekemään useita postauksia tästä aiheesta.

Elikkä aloitetaan vaikka pienhopealla. Olen jo pari vuotta ihastellut pienhopeita, etenkin ruskeita yksilöitä. Pienhopeat ovat niin mielettömän suloisia ja ihanan näköisiä paksuine poskineen :') Lisäksi oon kuullut niiden luonteesta todella paljon kaikkea hyvää joten tuommoinen muhku-poski sopisi mainiosti meidän kanilan asukiksi!


Seuraavaksi vuorossa on valkoinen ps, musta tan tai musta belgianjänis. Ai että kun ne ovat vaan kertakaikkiaan niin upeita kaneja! Ensinnäkin pidän belgianjäniksistä todella paljon, ja vielä kun se on varustettu vähän erikoisemmalla värillä mun sydän sulaa ihan täysin. En toki väitä että omissa näteissä luonnonpunaisissa olisi jotain vikaa, ne ovat tosi upeita myös! :)

Sitten tulee rotu josta olen haaveillut salaa jo pitkään: pienriex. Jaksan joka näyttelyissä aina ihastella niitä! Tykkään itse enemmän pienirexeistä kuin tavallisista rexeistä (pakko kyllä myöntää että niistäkin tulee välillä haaveiltua..), niiden ulkomuoto jostain syystä miellyttää omaa silmää. Monetmonet kerrat olen jo huomaamattani ollut kirjoittamassa viestiä, sähköpostia tmv kun olen spotannut myynti-ilmoituksen pienirexistä mutta toistaiseksi olen aina saanut hillittyä itseni. On vaan tosin ajan kysymys milloin joku menee julkaisemaan rikollisen suloisia kuvia pienrexeistä ja mie romahan täysin.. Nuo pikkuiset samettiturkkipuput ovat vaan jotain niin mahdottoman suloista!

© Sabaka

Tällä kertaa viimeisenä muttei missään nimessä vähäisimpänä tulee unelmakani, jonka mä olen jo omistanut. Jotkut lukijat varmaan jo tietävät että kyseessä on mun ihanaakin ihanempi edesmennyt kääpiöjänisnaaras Brookside MacPhail eli Biel. Biel oli kertakaikkiaan vaan se täydellinen kani, se oli kaikkea sitä mitä ikinä voisi kanilta vaatia: mun lempirotua eli kääpiöjänis, upea luonteinen, mielettömän kaunis ulkonäöltään sekä sen väri oli yksi mun lempiväreistä eli ruskeasoopeli white. Antaisin mitä vaan että voisin matkata ajassa taaksepäin ja estää Bielin kuoleman jotenkin. Se oli mulle todella tärkeä ja pyrinkin mun kasvatuksessa tuomaan maailmaan lisää juuri sellaisia ihania kaneja kuin Biel oli.





Tähän on hyvä lopettaa haaveilu tälläkertaa ettei mun kanikuumeeni ylly liian pahaksi, jatketaan vähän myöhemmin taas lisää! Ja loppuun kysymys teille lukijoille: minkälaisia kaneista te haaveilette, vai oletteko jo kenties toteuttaneet unelmanne?

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus:) Ittellä on rex kani ja värissä valkoinen ps. Itse haaveilen tuosta kääpiöjänis rodusta,ois nii ihanaa saada tollanen mutta haaveeksi jää!:D

    VastaaPoista
  2. Mulla on hermeliini oisko 5 kk oon 10 vuotias ja teen sitten kun oon 13 v. Oman blogin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hermeliinit on kyllä kivoja pupusia ja kiva kuulla tule ihmeessä linkkaamaan blogisi mulle kun teet sen! :)

      Poista
  3. ruskea otter käpö tai pienirex on pakko vielä joskus saada <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta! Ruskea otter kjänis onkin mulla itseasiassa 2. osassa... :D

      Poista