16. syyskuuta 2012

angsti-jänöt

Ihanaista murkkuikää siis potevat nyt Isa ja Sonya. Sonyan kanssa on oikeastaan aika huvittavaa kun 500 grammaa painava pikkupupu yrittää isotella ja murista mun kaltaselle sotanorsulle :D Isa ei muhun angstiansa vielä pura, mutta Nappiin kylläkin. Napin karvatuppoja on löytyny viime aikoina aika paljonkin Isan ja Napin huoneen lattialta, ja kun Nappia tunnustelee niin siellä tuntuu selvästi muutamat hampaanjäljet selässä. Mutta ei tilanne vielä niin pahaksi onneksi ole mennyt että nuo pitäisi erottaa.


























Niin ihanat mutta silti niin raivostuttavat jänöneidit!

Mainittakoot vielä tähän loppuun että olin eilen SKY:n järjestämässä pet-tuomarikoulutuksessa. Oli tosi mukava päivä ja opin hurjasti juttuja jotka auttaa myös omien kanien hoidossa. Tehtiin 7 koearvostelua ja ne meni paremmin kuin odotin, "koekaniineina" toimi Mikon ja Heidin wiener, mecle, 2 hermua, satiini, havanna ja Annan new zealand white. Oli tosi jännä käsitellä isoja kaneja pitkästä aikaa, mutta alko siihen jo tottuakin vähän (: Wiener ja havanna oli supersöpöjä muhkuturpia, mun kanikuumeelle reissu ei siis tehnyt hyvää. Junassa taas mun koirakuume paheni kun samassa vaunussa oli upea afgaaninvinttikoira.. Lemmikkivaunussa matkustin siis sen takia koska mulla oli Gina ja Junnu mukana, niille laitettiin tatskat samalla reissulla. Junnu suorastaan huusi kun sille iskettiin tatuointi korvaan, tässä yksi syy miksi oon ite niin nössö etten uskalla varmaan ikinä ruveta laittamaan tatuointeja. Gina ei onneksi huutanut, mutta rimpuili vähäsen. Junassa olo sujui hyvin pikkuisten kanssa, eivät onneksi kuopineet heiniä junan lattialle :D

Karvanvaihtoinen angsti-jänön uhri

11. syyskuuta 2012

superylläripylläri

Eli toisinsanoen kuvia mistäs muustakaan kuin pupulapsista (;






Erotin lapset pari päivää sitten Lissusta, hyvin ovat pärjänneet ja rohkaistuneet kumman paljon! Kuvia ei valitettavasti tämän enempää koska lapset ei millään malttaneet olla paikoillaan, viimeistään silloin kun mä sain kameran käteen löysi mukelo jotain tosi mielenkiintoista :D Mutta pakko kehua niitä ja niiden ulkonäköä. Etenkin musta uros eli kotoisammin Junnu on hurjan sievä, myös Gina näyttää ainakin omaan silmään lupaavalta! Kunhan eivät kasvata hirmuisen pitkiä korvia niin hienoja niistä tulee (8 Käsitellessä ne ovat myös yllättävän rauhallisia, molemmat lähteekin petteilemään kuun lopussa!


Tarmosta on tullut viimeisen viikon sisällä enemmän jäniksen kuin hermeliinin näköinen, tosin suuren suuri massu vielä löytyy kuten kuvista näkyy :') Ja niin jos joku ei vielä tiennyt: Tarmo on siis nyt virallisesti Tarmo eli urokseksi osottautui! Pikku miehelle on jo löytynyt hyvä koti, josta oon todella iloinen. Pelkäsin että kotia ei löydy, ja nyt on tosi helpottunut ja huojentunut olo kun tietää että lapsi pääsee hyviin käsiin :)


Ja vielä tähän loppuun hurjan isot kiitokset Hannalle Liebster Blog-palkinnosta! Kuten oon jo sanonutkin, on tosi hienoa että joku lueskelee meidän blogia ja vielä pitääkin siitä :')

2. syyskuuta 2012

kuulumisia osa 8710437535

Taas pitää pyydellä anteeksi sitä että blogi on ollut hiljaisena pari viikkoa, laitetaan se vaikka taas koulun piikkiin. Ja hurjan iso kiitos Annikalle Liebster Blog-palkinnosta! On tosi hienoa että joku tykkää lueskella mun tyhmiä höpinöitä puputtimien elämästä :') Ja lukijoitakin on tullut kamalasti lisää, kiitos teille kaikille!

Kanilassa hommat jatkuu ihan normaaliin tapaan, kanit ovat vaan lyhyempiä päiviä pihalla koska tuun vasta klo 14 koulusta ja muutenkin on säät ruvennut viilenemään ilkeästi ;s En ole kamalasti ehtinyt siivoilemaan, joten koko talli on kunnon suursiivouksen tarpeessa. Jos vaan jaksaisin tän viikon sisällä tehdä asialle jotain enkä vaan surkutella peiton alla flunssaisena.

Poikaset ovat kasvaneet hurjaa vauhtia! Lissun muksut tulivat keskiviikkona 5 viikkoisiksi ja Bielin muksu on 2 viikkoinen. Kyllä sen vaan jotenkin huomaa että poikaset on jäniksiä, paaljon riehakkaampia kuin leijonaristeytykset ja kevään jänisristeytykset :D Kotiin jäävä Gina on Lissun poikasista rohkeampi ja tukkii aina pientä nassuansa joka paikkaan, kun taas musta uros Alcántara eli tutummin Junnu on vähän enemmän sellainen sivusta seuraaja ja vähän arkakin, mutta välillä se uskaltaa olla hyvinkin reipas. Bielin muksua oon kutsunut nyt Tarmoksi, koska se vaan yksinkertaisesti näyttää Tarmolta ison mahansa kanssa :'D Nimestä huolimatta se taitaa olla naaras, joten kasvettuaan lapsi menee todennäköisesti sijoitukseen jos vaan hyvä koti löytyy.



Lapsien kuvaamisen lisäksi näpsäsin tänään (vai pitäiskö sanoa eilen) pari kuvaa Winnystä, Hohdosta ja Lissusta:



Huomatkaa erittäin kaunis turvatyyny!
Ja arvatkaa mitä puput syövät näin syksyllä? Kyllä, omenoita, omenoita ja vielä lisää omenoita! Meillä on siis takapihalla omenapuita joten sapuskat ei ihan heti lopu kesken. Jos joku haluaa niin tervetuloa poimimaan.