13. maaliskuuta 2013

aina ei voi onnistua - ei edes joka kerta

Taisin kirjoitella teille aiemmin siitä että epäilen Helminkin jääneen tyhjäksi ja niin siinä sitten kävikin. Harmittaa ihan mielettömästi kun odotin hermulapsia kuin kuuta nousevaa ja taisin hehkuttaakkin niitä aikalailla :') Noh, ei auta kuin laittaa uutta yritystä ja ajattelin kokeilla taas astuttaa tuon Lissunkin joka ylläri pylläri jäi myös tyhjäksi. Lähipäivinä olisi tarkoitus astuttaa molemmat ja jos vaikka tällä kertaa laittaisi vaikka sen päivänmääränkin ylös ettei tarvitse sitten lopuksi arpoa milloin niitä lapsia on tulossa. Muuta erikoista ei meille kuulukkaan, pakko vaan mainita tänne että mä olen ainakin jo korviani myöten täynnä tätä talvea ja etenkin lunta. Eilen satoi varmaan valehtelematta puolisen metriä lunta ja sitä on joka paikassa, oli tosi mukava viedä hevosiakin pihalle kun naapuri oli aurannut mukavan vallin aitauksen eteen ja minä hurjan pitkänä ihmisenä tarvoin sitten siellä lumessa polvia myöten hevosten perässä. Otin kuvankin miten paljon lunta täällä on, mä en ole varmaan eläessäni nähnyt näin paljon lunta! Kuvasta ei kauheasti näy mittasuhteita mutta nuo isot vallit ovat varmasti kaksi kertaa korkeampia kuin minä, hassua että mä suomalaisena kiinnitän näin paljon huomiota lumeen ja sen määrään mutta sitä on oikeasti ihan hullu määrä! Ja nythän pitäisi tosiaan olla kevät, ei ihan heti uskoisi :D


Tämä nyt taas oli vähän tälläinen postaus vailla mitään asiaa tai ideaa mutta yritän toteuttaa tällä viikolla yhden toive-postauksen jonka aihetta en vielä paljastakaan, se selviää sitten.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti