30. joulukuuta 2012

Poista blogi... Ei sittenkään

Moni varmaan huomasi että poistin blogin, aluksi se tuntui hyvältä ajatukselta koska pidin ainakin itse tätä tositosi tylsänä ja apeana. Tämän pienen tauon aikana kuitenkin aina tuli mieleen että hei tästähän voisin kirjottaa blogiin - ainiin poistin sen, oon siis näköjään jo jollain lailla riippuvainen tähän touhuun :D Yhtä sun toista on kuitenkin ehtinyt tapahtua tämän "erehdyksen" aikana, mua nolottaa oikeasti myöntää tämä mutta hankin uuden kanin taas jälleen kerran. Suurin osa teistä varmaan muistaa edesmenneen ihanan belgianjäniksen, Isan? Heti Isan kuoleman jälkeen oli päivän selvää että hankin vielä joskus belgiänjäniksen koska ihastuin rotuun täysin Isan myötä, en vaan kyllä ihan näin pian ajatellut täyttää mun belgianjänistyhjiötä mutta tässä hän on: kaunis Zephirine Drouhin, Isan täyssisko ja siskonsa tavoin todella valloittava ja ihana kaveri. "Rita" pääsi samantien meille tultuaan asumaan Napin kanssa ja kaksikko tulee todella hyvin toimeen :)











En muista olenko täällä aiemmin kertonut mutta Lissu on siis astutettu uudestaan ja kääpiöjänisvauvoja on tulossa ensi viikolla! Tuskin maltan odottaa pikkuisia lapsukaisia, katselin tässä muutama päivä sitten läpi vanhoja kuvia ja löysin niin ihania kuvia tämän kevään ja kesän poikasista etten kestä :') Nuo pikkuiset tuhisevat nakit ovat vaan jotain niin sanoinkuvaamattoman ihanaa!






Ai mikä vauvakuume? Pyh, eihän mitään sellaista todellakaan ole havaittavissa... Hyvää uuttavuotta teille kaikille, mainittakoot vielä tähän loppuun että jonkinlaista kanila-postausta on tulossa uuden vuoden jälkeen ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti