12. marraskuuta 2012

olipa kerran otsikko jota en keksinyt

Tiedän että tän postauksen luettuaan monet ei tykkää musta enää ollenkaan muttamutta itseäni saan siitä syyttää kun oon netissä ruvennut tälläistä huutelemaan. Oon katellut nyt jonkin aikaa mm. fbssä miten aikuiset ihmiset valittaa, tappelee, haukkuu ja käyttäytyy muutenkin niin lapsellisesti ja aiheena tietenkin mikäpä muukaan kuin sky (=Suomen Kaniyhdistys, jos joku ei tiennyt). Ensinnäkin mietin, että mitä sky on tehnyt kaikille jotka tuolla valittavat? En vaan jotenkin jaksa uskoa että kaikille heille on tehty jotain niin suurta vääryyttä että heillä oikeasti olisi noin paljon valittamisen ja haukkumisen aihetta. Mä tiedän että ei Kaniyhdistys aina toimi niin kovin viisaasti, mutta kuitenkin. Minkä ihmeen takia aikuiset ja toivonmukaan viisaat ihmiset käyttäytyy oikeasti tällälailla? Myönnän että en ole perillä näistä asioista sitten ollenkaan mutta nyt jonkinaikaa seuranneena ja juttuja lukeneena en ole ikinä tajunnut mitä järkeä tässä touhussa on. Kaniyhdistyksenhän olisi tarkoitus olla yhdistys kaniharrastajille-ja kasvattajille, eikä tälläinen sotatanner. Musta vaan tuntuu että kaikki mikä liittyy Kaniyhdistykseen otetaan nykyään tosi negatiivisesti, ei edes yritetä ajatella tai ymmärtää. Seuraava kysymys tulee varmasti loukkaamaan monia, eikä mun ole tarkotus osoittaa tätä tietyille henkilöille mutta tämä vaan kuvaa täydellisesti mun mietteitä viimeisen puolen vuoden-vuoden sisällä tästä touhusta: Miksi yhdistystä syytetään kaikesta, vaikka vika on jäsenissä jotka ovat itse kusipäitä? Ihmisiäkin vaan ne ovat jotka Kaniyhdistyksen asioista päättävät, on ihan normaalia että ihmiset tekee virheitä. Ja vielä normaalimpaa pitäisi olla se, että virheitä ymmärreittäisiin ja annettaisiin anteeksi :)

Toinen asia mikä ärsyttää on se, kun jotkut ihmiset valittaa joka näyttelyiden jälkeen siitä, miten hallituksen kanit ovat päässeet taas kerran bis-pöydälle.. Mitä ne sille voi jos heidän kanit ovat hyviä ja hienoja? Pystyykö ihmiset tosiaan olemaan näin mustasukkasia ja kateellisia tälläisestä syystä? Yrittäisivät nyt edes olla iloisia toisten puolesta ja jos ei pysty niin olisivat edes hiljaa. Mun mielestä ainakin on todella kurjaa että hyvien kasvattajien aikaansaannoksia (kuulostipa tyhmältä :D) halveksitaan tällä tavoin. Jos omat kasvattini joskus pääsisivät bis-pöydälle olisi tosi ikävää kuulla jälkikäteen urputusta siitä ettei kani olisi sitä palkintoa ansainnut yms. Ja mä todella toivon että tuomarit oikeasti valitsevat kanit pöydällä siinä järjestyksessä miten pitääkin, eli kauneuden ja rotuihanteen mukaan, ei omistajan pärstäkertoimen.

Ja isot pahoittelut kaikille joiden mieltä pahoitin tätä tekstiä kirjoittaessa, mä todella toivon että näihin asioihin saadaan jotain tolkkua ja että ihmiset pääsee yhteisymmärrykseen asioistaan. On tosi kurjaa katsoa vierestä kun näinkin mukava harrastus on käännetty näin hankalaksi ;s Ja juu, tämähän on vasta lapsellista ruikuttaa täällä blogissa vaikka en ole perillä asioista.. Tiedän, mutta mä oon vaan niin kyllästynyt kattomaan tätä touhua. Mun tarkoitus ei ollut haukkua keitään tiettyjä ihmisiä, aiheuttaa kellekkään tahallani mielipahaa, puolustella sky:n virheitä tai mitään mutta mulla oikeesti oli nyt jonkinlainen tarve purkaa vihdoin ja viimein tää mun turhautuminen tästä asiasta. Nyt kun olen pariin kertaan lukenut tämän mun jutun läpi, niin en oikein itsekkään ymmärrä mitä järkeä tässäkään on mutta paremmin en kai pysty nyt ilmaisemaan sitä, mitä mun päässä liikkuu. Toivottavasti joku tajuaa mun pointin mitä en oikein itsekkään hahmota :d

Asiasta kottikärryyn, anteeksi tosiaan siitä kun edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo viikko! Eipä ole mitään kummoista taimainittavan arvoista tapahtunut. Paljastettakoot nyt sen verran että uusi ulkoasu on suunnitteilla ja että uuden ulkoasun myötä muuttuu todennäköisesti moni muukin asia.. :) Ulkoasu on vain vailla lumisia kuvia joita ei nyt jostain syystä saada.. Tulisipa lumi siis mahdollisimman pian takaisin! Kuvasin tässä yksi päivä myös kanilasta pienen esittelyvideon, mutta en tiedä tuleeko se päätymään tänne blogiin ikinä. Mitäs te, tykkäisittekö kanila-videosta vai ette?

6. marraskuuta 2012

kolmekymmentä!

Teitä lukijoita on kertynyt jo hienot 30! Mun mielestä tää on tosi upea määrä enkä olisi tätä blogia aloittaessa uskonut että lukijoita tulisi näin paljoa, joten kiitos hurjan paljon teille kaikille :)


Näin 30 lukijan kunniaksi ajattelin järjestää jossain vaiheessa arvonnan, ensin pitää vaan keksiä palkinto.. Pitäkääpä siis silmät auki (;

3. marraskuuta 2012

heipodei

En oo pitkään aikaan kertonut kunnolla kanien kuulumisia, joten tässä tulee taas tylsä, pitkä ja kuvaton kuulumis-postaus! Varmasti suurimman osan mielestä tämä on mielettömän ärsyttävä ja kuolettavan tylsä mutta mulla on vaan joku kummallinen tarve kirjotella tällänen säännöllisin väliajoin :D

Kaneilla alkaa olla karvanvaihdot ohitse (oh thank god) ja oon oikein yllättynyt miten kivat turkit kaikilla on! Etenkin Hohto näyttää nyt juuri sellaselta millaisen mä haluisin hermeliinin olevan, en tiedä onko mulla ihan vääränlainen silmä hermujen suhteen mutta Hohto on niin jätte-hieno :') Winnykin on vaihtanut tosi kivan karvan, mutta sillä on taas joku myöhäinen teini-ikä käynnissä.. Winnyllä tosiaan on välillä sellasia kausia milloin se on tosi kiltti ja ihana sylipupu ja välillä se taas on ihan kamala riiviö, hyökkii käteen yms. Mutta sellainen se pikku hulivili on, niin ihana mutta silti niin ärsyttävä :3
Nappi ja Isa ovat muuttaneet tallilla "hevosten puolelle" johon rakensin jo kesällä komppareista aitauksen. Kaksikolla oli siis ennen oma huone, mutta se oli sen verran pieni eikä siellä ole minkäännäköistä lämmitystä, ei ole kyllä hevostenkaan puolella mutta se pysyy lämpöisenä kun hevoset ovat siellä. Talveksi vaan pitää hankkia sinne eristävä koppi.. Paappaaa.
Eilen illalla sain kuulla että oli eilen oli viimeinen ilmopäivä Äijälän näyttelyihin, eli ne jäävät väliin. Harmittaa kun olisin saanut ekaa kertaa oman kasvatinkin eli Ginan ulkomuotoon sinne :d Seuraavat "kunnon näyttelyt" ovat siis Jyväskylän LU tammikuussa, huhhuh silloin on jo vuosi 2013! 24. tätä kuuta ollaan tosin tulossa Lapualle EPJY:n näyttelyihin petteilemään jonkinmoisella jänislaumalla, tavalliseen tapaan katson vasta näyttelyaamuna jänöt mukaan ja ilmoan jälki-ilmolla. Nyt näyttää siltä että mukaan lähtee Gina, Hohto, Biel ja ehkä Isa, Winny ja Amirakin. Okei en ehkä noin paljoa ota mukaan vaikka tekisi mieli, kukkaro ei vaan tykkää rahat meinaa olla melko vähissä mm. mopokortin takia. Jospa äiti suostuisi sponssaamaan taas.
Mitäköhän muuta? Kanila on muuttunut jonkin verran viime aikoina ja mulla on ollut jo pitkän aikaa tarkoitus ottaa siitä muutama kuva ja laittaa tänne, mutta arvatkaa vaan oonko mä muistanut? Empä tietenkään. Oon ihmeellisen tyytyväinen tuohon nykyiseen järjestelyyn vaikka se onkin melko ahdas mun komppari-viritelmien ansiosta, yleensä keksin järjestyksen vaihdon jälkeen kamalasti vikoja ja oon heti seuraavana päivänä vaihtamassa järjestystä uudestaan.. Toivottavasti pystyn pitämään tämän järjestyksen nyt jonkinaikaa, kun keväällä tulee useampi poikue niin sitten pitää kyllä keksiä jotain muuta mutta se on sitten sen ajan ongelma. Poikueista tuli mieleen että Amira ja Gina ovat vaan niin tosi kiva kaksikko että mä todella toivon että ne pysyy kavereina vielä aikuisinakin. Oon vähän miettinyt että jos tekisin samalla tavalla kuin Jatta eli että niille teettäisi samaan aikaan poikueet ja pitäisi ne silti yhdessä, ryhmäkasvatukseksi sitä taidetaan hienommin kutsua? En kuitenkaan tiedä onko tuo kamalan viisasta jänisten tempperamentilla, mutta aika näyttää miten teen noiden neitosten kanssa :) Samaan aikaan poikueet teetän Ginalla ja Amiralla joka tapauksessa, mutta se vaan että uskallanko pitää ne yhdessä muksujen aikana.

Eipä muuta tällä kertaa, tulipa pitkä! Toivottavasti edes joku jaksoi lukea :D