Kaikki alkoin kun sain pienenä oman ensimmäisen kanini, Solmun. Taisin olla silloin noin 4-vuotias? Solmu oli pieni risteytys uros, väriltään valkoinen ps. En muista miten päädyttiin nimeen Solmu, mutta sen muistan että olisin halunnut nimetä kanin hoitotätini, Tarjan mukaan :D Solmu ostettiin äidin kaverin eläinkaupasta joten suvusta, kasvattajasta ja syntymäajasta ei ollut tietoakaan. Itse olin silloin vielä niin nuori että Solmu jäi oikeastaan kokonaan äitini vastuulle. Solmun ollessa vanha, pystyin jo itse hoitamaan sitä. Muistan vieläkin sen päivän kun Solmu kuoli, mä taisin olla silloin 3. luokalla. Oltiin kaverini kanssa pomppimassa trampoliinilla ja keksittiin että haetaan Solmu valjaisiin ja ulkoilutetaan sitä. Mentiin Solmun häkin luo, missä Solmu olikin tavalliseen tapaansa varjossa kopissaan, mutta elottomana ja velttona. Kiikutettiin Solmu siitä sitten juoksujalkaa sisälle äidin luo, äiti yritti juottaa Solmua ruiskulla mutta pian Solmu kuoli äidin syliin.
Pian Solmun kuoleman jälkeen meille tuli 1-vuotias risteytysuros Puppe. Puppe oli vähän ärhäkkä, mutta silti ihan mukava kani. Puppe ei ehtinyt olemaan meillä kauaa, kun katosi. Joku oli jättänyt talvella tallin oven auki ja Puppe oli karannut. Me asutaan ihan metsän vieressä, joten mitä ilmeisemmin kani joutuikin jonkun suihin :(
Sitten pitkän anelun ininän ja suostuttelun jälkeen tulivatkin sisarukset Nappi ja Nekku. Niiden kanssa kävin elämäni ensimmäisissä näyttelyissä. Molemmat saivat pet-luokasta 89,5p ja muutamia lahjoituspalkintoja. Muistan vieläki miten onnesta soikeana olin tuloksista :D Mutta silloin se näyttelykärpänen iski! Pahoittelen näin jälkikäteen varmaan maailman typerämpiä kommentteja & kysymyksiä siellä näyttelyissä, siihen aikaan luulin esim. että hermeliinit on nimeltään rexejä xd
Näyttelyiden jälkeen innostuinkin sitten leijonaharjaksista ja päätin astuttaa Nekun silloisen kaverini km japsi leijonauroksella. Kulutin koko kevään nokka kiinni kaikissa kani-kirjoissa mitä löysin, halusin valmistautua kunnolla. Pian pesässä tuhisikin sitte 5 pientä ja erittäin pörröistä poikasta :'3 Se kesä ensimmäisten omien kaninpoikasten kanssa oli hieno ja ennen kaikkea tosi opettevainen. Syksyllä oli tosi surullista myydä osa poikasista, mutta hyvät kodit löytyi jokaiselle. Kotiin jäi x-kirjava ruskeasiamsoopeli tytteli, Ådessa eli Åsa. Åsa opetti mulle miten elää pahasta murkku-iästä kärsivän kanin kanssa :'D Kellään muulla kanilla ei ole ollut sellasta angstia ku Åsalla! Murkku-iän jälkeen Åsa rauhoittui melkoisesti, mutta ehkä vähän liikaakin; Åsasta tuli melko arka ja säikky. Toki se oli omaa syytä, koska tuohon aikaan hevoset veivät paljon enemmän aikaa ja kanit eivät jaksanu kiinnostaa.
Vähän yli vuosi siinä sitten elettiin kolmikon Nappi, Nekku & Åsan kanssa, kunnes Nekku kuoli. En ite edes ollut sinä päivänä kotona. Oli tosi kovat helteet ja kanit oli muiden hoidettavana, ja kuten arvata saattaa ei ulos oltu vaivauduttu laittaa edes vettä tai minkäänlaista varjoa.. Nekku oli siis saanut lämpöhalvauksen ja kuollut. Monet toki syyttää mua tapahtuneesta kun olin sysännyt hommat muille. Joten kyllä, tietenkin se oli mun syytä kun en tajunnut soittaa aamulla kotiin että oliko kanit nyt varmasti hoidettu kunnolla. Oli ihan kamalaa tulla kotiin ja huomata että Nekkua ei vaan enää ollut, se vaan makasi kuolleena keskellä aitausta ;s
Nekun kuoleman jälkeen olikin hiljaista kanien osalta jonkin aikaa, aina syksyn loppupuolelle asti kunnes rakastuin Winnyyn. Selailin tavalliseen tapaan tylsistyneenä Petsietä ja huomasin että ompas jollakin kivannäköinen kani myynnissä, noh katselin siinä vähän aikaa Winnyn kuvia ja olinki sen jälkeen ihan myyty :') Pian sovittiinkin sitte että hakisin Winnyn muutaman päivän päästä. Ne pari päivää tuntu ikuisuudelta kun ei oikeastaan tiennyt mitä odottaa, en ollut ikinä pitänyt edes kääpiöjänistä sylissä. Kun Winny tuli meille, se vastasi täysin odotuksia ja ehkä vähän enemmänkin :'D Todella persoonallinen luonne ihastutti kaikki perheestä, myös koirat, joiden kanssa Winny viihtyykin tosi hyvin. Ja Winnystä tämä koko jänishullutus sitten alkoikin..
Pian Winnyn tulon jälkeen heräsi haaveet kääpiöjänisten kasvattamisesta ja hups, niin meille tulikin sitten Karhu. Karhu ostettiin Winnylle morsmaikuksi, mutta sitten paljastuikin että Karhu olikin uros.
Kahden vauhdikkaan kääpiöjäniksen, Åsan ja Napin kanssa aika kului nopeasti. Alku-keväästä ihastuinkin sitte hermeliiniin, Hohtoon. Jo kauan aikaa oli ollutkin jo haaveissa nimenomaan venäläis-kuvioinen hermu, ja kun Hohto tuli vastaan, en pystynyt hillitsemään itteäni :3 Hohto tulikin vähän puoli-salaa meille ja äidin kommentti kun Hohdon ensimmäistä kertaa näki oli "Voi paska, voi kusipaska" :'D Muuta äiti ei sitten tuumannut, ja nykyään äiti tykkää Hohdosta tosi paljon. Ja kukapa tuosta pallerosta ei voisi olla tykkäämättä?
Uroksia oli siis tuossa vaiheessa 4 ja naaraita 1 :D Ja ennen kun ehdin ees huomata, istuin junassa kohti Lahtea menossa hakemaan taas uutta urosta, Rudia.
Muutama päivä Rudin tulon jälkeen Jatta vinkkas mulle kääpiöjänisnaaraasta, joka oli myynnissä ihan meidän lähellä, Kauhajoella. Ja niin meille sitten tulikin vihdoin ja viimein se ensimmäinen oikea kääpiöjänisnaaras eli Lissu. Kun ajettiin kotiin Lissun kanssa, mulla oli niin voittaja-fiilis. Nyt tiiän miltä tuntuu kun voittaa olympia-kultaa, paitsi että Lissun tulo tuntui varmasti paljon paremmalta :3 Kiitos Jatta!
Sitten olikin seuraavan poikueen vuoro, eli Bielin ja Winnyn. Raskaus venyi aika pitkälle, ja Biel teki yhden kuolleen poikasen. Biel oli kyllä rakentanut mahtavan pesän ja repinyt samalla ainakin puolet karvoistaan. Nyt Biel on siis astutettuna uudelleen, toivottavasti onnistuu tällä kertaa!
Vähän Bielin astuttamisen jälkeen mulla oli hoidossa Marleenini kanit ja ihastuin täysin Hermanniin, siniseen kääpiöjänikseen. Hetken aikaa siinä mietin että mitä tekisin ja sitten kysyin Marleenilta että saanko käyttää Hermannia Lissulle. Astutus sujui tosi hyvin ja nythän tuolla juokseekin nuo kaksiviikkoiset jänislapset :'3
Tämä kesä on myös ollut tosi surullinen juuri noiden kahden epäonnistuneen poikueiden vuoksi ja etenkin sen takia kun Åsa kuoli. Åsa oli siis mun ensimmäinen oma kasvatti ja todella tärkeä mulle ♥ Oli ihan kamalaa kun äiti soitti mulle riparille että Åsa on kuollut, enkä ollut edes itse paikalla, taaskaan.
Ja sitten tulikin Sonya, ja tästä eteenpäin voitte lukea sitten tulevia postauksia ja siitä selviää miten tämä "tarina" jatkuu :')
Voisin itekki väsäillä joku päivä tälläsen :D
VastaaPoista